Tiesitkö tämän Viking Lotosta?

05.11.2016
| Uutiset
Gamble Generation

Viking Loton päävoitto on osunut Suomeen lähes 300 kertaa…

Suomalaiset rakastavat rahapelejä, joista ylivoimaisesti eniten pelataan yleensä Veikkauksen tarjoamaa lottoa, mutta myös Viking Lotto on saanut vankan jalansijan ja raivannut tiensä suomalaisten sydämiin. Viking Lotossa on yhteinen voittopotti kaikille osallistujamaille. Viking Loton päävoitto on tullut Suomeen lähes 300 kertaa, näistä suurin voitto on ollut 7,8 miljoonaa euroa. Viking Loton suurin päävoitto on puolestaan ollut 15,4 miljoonaa euroa.

Ensimmäinen voittoluokka on eri maiden yhteinen

Viking Lotossa on päävoittopotti, joka on yhteinen kaikille osallistujamaille. Potti muodostuu siten, että kukin veikkausyhtiö maksaa yhteiseen 1. voittoluokkaan 0,055 euroa jokaisesta pelatusta ruudukosta. Viking Lotossa ainoastaan ensimmäinen voittoluokka on yhteinen. Kaikki muut voittoluokat ovat maakohtaisia, eli kukin Viking Lottoon osallistuvista maista päättää itsenäisesti voitonjaosta.

Täysosumien voittajat voivat olla mistä tahansa mukana olevista maista. Jos päävoittoa ei jollain kierroksella löydy, ensimmäisen voittoluokan voitto-osuus siirtyy kokonaisuudessaan seuraavalle kierrokselle. Näin jatketaan, kunnes kierroksella löytyy vähintään yksi täysosuma.

Viking Lotossa päävoiton nappaaminen on hieman helpompaa kuin lauantai-iltojamme piristävässä kotimaisessa Lotossa. Päävoiton todennäköisyys on nimittäin 1:12,3 miljoonaa.

Onnennumerolla voi voittaa jopa miljoonia

Viking Loton onnennumero, voi tietää kunnon onnenpotkua. Onnennumerolla voi nimittäin voittaa satojatuhansia euroja ja usein jopa miljoonia euroja ylimääräistä rahaa.
Onnennumero otettiin käyttöön vuonna 2004. Jokainen Viking Loton pelaaja on automaattisesti mukana lisäpotin arvonnassa.

Miten onnennumero toimii? Ennen Viking Loton oikean rivin arvontaa kaikkiaan 48 numerosta arvotaan aina yksi numero, joka on onnennumero. Sen jälkeen onnennumeroksi arvottu numero palautetaan arvontakoneeseen, ja kone arpoo tavalliseen tapaan Viking Loton oikean rivin.

Jos Onnennumero esiintyy 6 oikein -numeroiden joukossa, ylimääräinen voittopotti jaetaan täysosuman saaneiden pelaajien kesken. Tämä edellyttää, että täysosuma osuu Suomeen, Norjaan, Tanskaan, Islantiin, Viroon, Latviaan tai Liettuaan. Jokaisesta näissä maissa pelatusta rivistä kertyy 0,055 euroa onnennumeron pottiin. Onnennumero ei ole käytössä Ruotsissa.

Päävoitot jaetaan suhteessa pelaamiseen

Viking Loton päävoitot jaetaan eri maille suhteessa pelaamiseen. Koko pelin historiassa Norja on napannut eniten päävoittoja. Norjaan on tullut 804 täysosumaa. Toisena tulee Tanska (488 täysosumaa) ja kolmantena Suomi (290 täysosumaa).

Norjan keikkuminen Viking Loton täysosumien kärjessä ei ole mikään ihme, sillä yli puolet pelin ruudukoista pelataan Norjassa. Tanskassa täytetään toiseksi eniten Viking Loton ruudukoita, ja suomalaiset ovat kolmanneksi innokkaimpia pelaajia.

Miksi Viking Lotto on niin suosittua juuri Norjassa ja Tanskassa. Selitys löytyy maiden paikallisista lotoista, joissa jättipottien voittaminen on melko harvinaista, iso potti kun on näissä maissa jaossa vain kerran tai pari vuodessa. Siksi suurista voitoista unelmoivat pelaajat sijoittavat mielellään Viking Lottoon.

Suomi tulee kuitenkin hyvänä kolmosena, mitä tulee pelaamisen ahkeruuden suhteen. Vuonna 2014 suomalaiset pelasivat Viking Lottoa noin 15 eurolla asukasta kohden.

Viking Loton suurimmat voitot

Suurin Viking Lotosta tähän mennessä saatu voitto on noin 15,4 miljoonaa euroa. Sen nappasi norjalaispelaaja vuonna 2013.

Suurin tarjolla ollut potti on ollut noin 26 miljoonaa euroa vuonna 2011. Tämä koostui 6 miljoonan euron pääpotista sekä 20 miljoonan euron arvoisesta onnennumerosta.

Suomen suurimmat voittopotit, top 10:

1. Helsinki 7,8 miljoonaa euroa, kierros 46/2012
2. Suomussalmi 7,5 miljoonaa euroa, kierros 21/2014
3. Lahti 4,6 miljoonaa euroa, kierros 14/2010
4. Espoo 4,1 miljoonaa euroa, kierros 3/2012
5. Helsinki 3,3 miljoonaa euroa, kierros 49/2015
6. ja 7. Reisjärvi ja Kuopio 2,7 miljoonaa euroa, kierros 42/2015
8. Helsinki 2,0 miljoonaa euroa, kierros 41/2002
9. Porvoo 1,9 miljoonaa euroa, kierros 40/2012
10. Pohjois-Savo 1,9 miljoonaa euroa, kierros 30/2008

Myös nettikasinot tarjoavat mahdollisuuden miljoonavoittoihin. Uudet kasinot ja kasinoiden tarjoamat bonukset löydät kätevästi Gamble Generationilta.