Betsoft kuuluu slottivalmistajien konkareihin ja on noussut vuosien mittaan merkittävään asemaan. Se on tunnettu muun muassa laadukkaista 3D- ja mobiilipeleistään sekä progressiivisista jättipottisloteistaan, mutta repertoaari on ulottunut myös esimerkiksi nettibingon, pöytäpelien, virtuaaliurheilun ja videopokerin saralle.
Betsoftin viime vuosien tuotokset ovat olleet huomattavan korkealaatuisia, ja sen pelejä on kuvailtu muun muassa elokuvamaisiksi. Tämän pelitalon ammattilaiset jaksavat hioa pelien graafisen ilmeen loppuun saakka ja osaavat nostaa pelin teeman hahmoineen viihdyttävästi esille. Betsoftin peleihin harvemmin eksyy tylsän tavanomaisia symboleita tai muilta lainattua graafista tyyliä.
Pelaajien suosikeiksi Betsoftin peleistä ovat nousseet esimerkiksi Kummisetä-leffojen kliseillä fiilistelevä The Slotfather II, japanilaisittain söpöilevä Kawaii Kitty ja show-maailmaan sijoittuva ah niin syntinen Sin City Nights.
Betsoftilla on oma mobiilialusta nimeltä ToGo. Kaikki sarjan mobiilipelit on optimoitu pelittämään sujuvasti Androidilla, iOS:illa ja Windows Phonella.
Yggdrasil
Ruotsalainen yhtiö
Perustettu vuonna 2013
Päätoimipiste Maltalla
Me Gamble Generationilla olemme samaa mieltä kuin monet muutkin kasinopelaajat: Yggdrasilin slotit kuuluvat tämän päivän kiinnostavimpiin ja omaperäisimpiin ja erottuvat edukseen kasinopelien valtavasta tarjonnasta. Yggdrasil on noussut muutamassa vuodessa pelinkehittäjien eliittiin ja napsinut innovatiivisista tuotoksistaan useita palkintoja alan kansainvälisissä katselmuksissa.
Tiedätkö muuten, mistä yhtiön nimi on peräisin? Se tulee muinaisesta skandinaavisesta mytologiasta ja tarkoittaa maailmanpuuta, joka yhdistää maan ja taivaan sekä myyttiset yhdeksän maailmaa.
Yggdrasilin peleissä päivitetään kasinopelien perinteitä raikkaalla, luovalla otteella ja kekseliäästi uutta teknologiaa hyödyntäen. Tämä pelitalo ei jää toistelemaan kerran luotua menestysreseptiä, vaan heittää kerta kerran jälkeen tuttuun liemeen uudet mausteet ja loihtii aidosti uutta peliviihdettä.
Jokerizer on erinomainen esimerkki Yggdrasilin innovatiivisuudesta. Se todistaa, että retrotyylinen peli voi olla tuore ja viihdyttävä. Kaiken lisäksi se antaa huimat mahdollisuudet voittaa. Jos aktivoit Jokerizer-erikoistoiminnon, pelin palautusprosentti eli RTP nousee peräti 98:aan, mikä on korkeinta kastia slottien joukossa. Ekstravinkkimme onkin hyödyntää anteliasta Jokerizeria bonusten kierrätyksessä, ellei kasino ole säännöissään sulkenut sitä kierrätyksen ulkopuolelle.
Kiitosta ansaitsee myös Yggdrasilin pelien huolella luotu musiikki- ja äänimaailma. Esimerkiksi Beauty and the Beastia jaksaa pelata äänien kera pitemmänkin tovin, toisin kuin monia muita slotteja.
Thunderkickin peleissä riittää tyylikkyyttä, värejä ja omaperäisiä jujuja, jotka tekevät niistä ainutlaatuisia. Monia slotteja höystää myös hurtti huumori. Yhtiön luomuksilla on tunnistettava ja muista kolikkopeleistä erottuva oma tyylinsä. Se perustuu muun muassa siihen, että monista pelialan jäteistä poiketen Thunderkick tekee peliensä kehitystyön ja koodauksen oman talon väen voimin.
Loistava esimerkki onnistuneesta kehitystyöstä on vuonna 2017 julkaistu Flame Busters. Siinä ilottellaan kasibiittisellä grafiikalla ja menneiden vuosikymmenien videopelimusiikilla.
Thunderkick on pitänyt mielessä myös kaikkein tärkeimmän, ikiaikaisen faktan: kasinopelaajat haluavat voittaa! Yhtiön kuuluisimpiin luomuksiin kuuluu peli nimeltä 1429 Uncharted Seas, yksi kaikkien aikojen anteliaimmista sloteista. Sen RTP on huikeat 98,6 prosenttia.
Kokeilemisen arvoinen on myös meksikolaisten näyttävästi juhlimaan kuolleiden muistopäivään liittyvä Esqueleto Explosivo. Se on kuvitettu laulavin pääkalloin, ja taustalla soi railakas kansanmusiikki.